Projektipäällikkö Mika Hemmilän haastattelu

Mika Hemmilä päätyi kattoalalle miltei vahingossa. Opiskellessaan vuosituhannen vaihteessa rakennusinsinööriksi Lappeenrannassa hän pääsi kesätöihin Lemminkäiselle. Mika huomasi heti, että oli tekemisissä asian kanssa, joka oli kiinnostavaa ja jota ei paljoa koulussa opetettu.

Mika toimii projektipäällikkönä AL-Kattojen korjausrakentamiseen keskittyneessä ryhmässä. Siihen kuuluu kymmenkunta kokenutta ja osaavaa ammattilaista. ”Meillä on hyvä porukka, jolla on hyvä yhteishenki ja reipas tekemisen meininki”, sanoo Mika.

”Meillä on hyvä porukka, jolla on hyvä yhteishenki ja reipas tekemisen meininki”

Yrittäjähenkisen Mikan työpäivät koostuvat muun muassa työmaiden valvomisesta ja johtamisesta, yhteydenpidosta töiden tilaajiin sekä tutustumisesta tarjouspyyntöihin. Tarjouspyynnöistä hän valitsee omalle porukalle sopivat kohteet ja tekee näille kohteille tarjoukset ”Olen tällä hetkellä unelmatyössä. Vaikka töitä on runsaasti, voin melko omaehtoisesti vaikuttaa työni sisältöön”.

Mikan mielestä työn mielekkyyttä lisää se, että jokainen urakkakohde on omanlaisensa ja jokaisesta oppii aina jotain uutta. AL-Katot on toteuttanut mm. Puu-Käpylässä vuonna 1920 rakennettuun puutaloon uuden kolmiorimakatteen.”Rakennuksen vanhan katon alta paljastui hienoa rakennusosaamista vuosikymmenten takaa. Lisäksi vanhat sodan ajalta rakenteisiin jääneet granaatin sirpaleet loivat omaa tunnelmaa työmaalle”, Mika kertoo innostuneena

Yleisesti Mikan yksikön saneeraukset ovat melko suuria taloyhtiöiden ja julkisten kohteiden vesikatto- ja pihasaneerauksia.  Näihin liittyy useimmiten paljon muutakin kuin itse vedeneristeen vaihto kuten purkamista, lisäeristämistä ja esimerkiksi ilmastoinnin uusimista.

Tähdet kertovat

Vapaa aikanaan Mika ammentaa voimavaroja taivaasta. Hän on intohimoinen tähtivalokuvaaja. Tähtivalokuvausta pidetään haastavimpana luontokuvauksen lajina. Mikalla on kotipihallaan Tuusulassa oma observatorio, jossa taivaan merkit tallentuvat.

Projektipäällikkö Mika Hemmilä työskentelee AL-Kattojen Vantaan toimipisteessä.